Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kukat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kukat. Näytä kaikki tekstit

tiistai 22. lokakuuta 2013

Special Girl.

Yksi ohjaajistani tilasi pienelle tytölleen kortin. Toivomuksena oli vaaleanpunainen ja vaaleanlila.
Kortissa käytetty helminauhaa, pitsejä, mankun papereita, mankun stansseja, wocin kukkasia, mankun leimaa, sekä muita pieniä koristeita.

Leimattu Mementon Sand:illa 4CC:n paperille.
Väritetty Promarkereilla.



HAASTEISIIN

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Tyttönen jo melkein aikuinen



Tämä keijukainen on väritetty varmaan vuosi sitten ja nyt päätin hyödyntää sen.
Väritykseen käytetty Promarkereita.



Tälläinen kortti meni ihanalle Santralle joka täytti jo kolme vuotta :)
Suurin osa on Magnolian papereita. WOC:n kukkia. Marthan leikkurilla tehtyjä perhosia.
Punchinellaa, timanginauhaa. Mankun, Timpan ja Sizzixin stansseja.




lauantai 1. kesäkuuta 2013

YO


Yksi ohjaajista tilasi YO-kortin tytölle -mitään toiveita ei ollut joten tälläisestä lähdettiin.
Saturated Canary:sin digileima LOVELY. Sitä hän todellakin on!
Väritetty Promarkereilla. Ruusuun lisätty Distress Sticklesin Purplea sekä silmään ja huuliin glossya.



Koristeeksi kortti sai erilaisia kukkasia, perhosta, helmiä ja ihanan kengän.

Telinekortti siitä tuli. Kuvan takaa löytyy irrotettava tagi johon saa laitettua itse tekstiä.
Taikalehden ja Lidlin papereita. Mustaa ja lilaa kartonkia.
Suhteellisen simppelillä mennään mutta tilaaja piti kovasti :) 
(Tuohon irrotettavan tagin kaveriksi tuli vielä "rahatagi" eli siis taskumainen johon saa 
piilotettua setelin)




sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Kerroksia..

Tämä kortti on odottanut julkaisua jo tovin. Tein tämän kortin pariskunnalle jonka häihin ei päästykkään pitkän matkan vuoksi :/
Taitaa tässä muutama kerros olla. Papereina on käytetty Papermanian Vintage Stack (?).
Löytyy myös pohjakartonkeja ja aaltopahvia. 
Ompelukonekin sai jopa kyytiä. Kukat ovat suurimmaksi osaksi WOC:n. 
Löytyy myös helminauhaa, nuppareita, ruusunauhaa, pitsiä jajajajaja kaikkea :D

Tästä mä tykkään :)

Mankun stanssilla tehdyt pikkutagit ulosvedettäviksi. Näihin piti tulla jokaiseen oma pieni värssynsä.
Väritetty Promarkereilla.
Leima: Lili Of The Valley

HAASTEESEEN:



lauantai 9. helmikuuta 2013

when you were little...

Tein ystävälleni kaksi hieman erilaista korttia joista valitsisi mieluisemman tulevan kummipoikansa ristiäiskortiksi. Tämä hävisi, hylättiin, heitettiin pois!!! :D
Toinen kortti tulee nähtäväksi sitten ristiäisten jälkeen.

Väritetty Promarkereilla.
Midnight blue, denim blue, powder blue, raw sienna, mustard, buttercup, coral, sunkissed pink, putty, baby pink.

Tähän sopii onnitteluteksti :)

HAASTEISIIN:




torstai 24. tammikuuta 2013

Fav Colours

Tässä tämän päivän tuotos.
Kaikki paperit ovat Magnolian, kuten myös leimakin.
Paperiruusut ovat WOC:ilta.
Häkkilintu on Timpan Movers&Shapers stanssi.
Helminauha on Scrapbookdepot:ista.


Väritetty Promarkereilla.
Hair - Raw Sienna, Mustard, Buttercup.
Skin - Coral, Sunkissed Pink, Pale Pink, Putty.
Pinks - Antique Pink, Rose Pink, Baby Pink, Pale Pink.
Blues - Midnight Blue, Denim Blue, Powder Blue.

HAASTEISIIN:

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Roses are purple

Tässä kortti joka tuli tehtyä tilauksesta eläkkeelle jäävälle.
Täytyy sanoo et kortti oli kauniimpi luonnossa kun tässä kuvassa, tässä se näyttää jotenkin
tyrkyltä. Paperi on ensimmäisestä itse ostamastani paperikosta Sinellistä. Kulmastansseja, valkoista pitsiä ja liila kartonkia. Koristeita. Siinä se. Ja tietysti leimakuva.

Väritetty Promarkereilla.

Koristeet; WOC, Tuuri ja voitto Ameriikasta.

Tyllirusetti jonka päällä ihanainen cameo kirppisostoksena.

Haasteeseen:

tiistai 22. tammikuuta 2013

Adorable

Tässäpä on lasipurkki jonka päätin pistää uuteen uskoon.
Alimpana on sellasta hörsyläistä kangasta?
 (Hitsi ku en vieläkään muista mitä se on - mutta otan seuraavaksi selvää kun menen sitä taas hakemaan!)
Sitten löytyy Bildmålarnan Picnick - White Tulip paperia.
Magnolian stanssilla tehty yläreunaan kruunuja.
Keskeltä löytyy vaalenpunaista nauhaa, ei ole oranssia vaikka siltä näyttää.
Purkkiin on kiinnitetty vaaleanpunaisella nauhalla sydänkoru.
Kantta koristaa pitsi, henkari, samaista paperia ja kukkia.


Tilda With Love Potion pääsi käyttöön <3 IHANA!

Helmistä kiehkura ja vaaleanpunaisista tarrakirjaimista sana:
ADORABLE!

New Year Tilda kaverina, hän on kans niin mahti!

Kukkaset on WOC:ilta. Henkari on Maya Roadin.
Vähän jäi kaivelemaan toi kun kantta näkyy rei'istä... 
Onko se sinusta häiritsevää?



Molemmat kuvat on väritetty Promarkereilla.
Hiukset/Hair - Walnut, Cocoa, Sandstone & Satin
Iho/Skin - Coral, Sunkissed Pink, Putty & Baby Pink.
Kaikki vaaleanpunaiset/All the pinks - Rose Pink, Baby Pink & Pale Pink.
"Valkoiset alueet"/White areas - Satin & Ivory


HAASTEISIIN:

maanantai 19. marraskuuta 2012

For my Dearest friend

Rakas ystäväni piti viikonloppuna synttärituparit. Ikäähän kertyi jo hurjat 18 (25)vuotta koska sen verran olemme toisemme tunteneet ja ystäviä olleet. Tässä ns. synttärikortti. Taustapaperi on Lost & Found setistä.
Priman ihana pitsikukka, pitsiä myös että saa vaikka roikkumaan jos haluaa, Saturated Canaryn digileima, puolihelmiä, puukirjaimia, koristeneuloja.

Väritetty Promarkereilla.
Warm Greyt. Ice Greyt. Cool Greyt.

Tässä ensimmäinen lahjus. Rasian sisällä on kolmet itsetehdyt korvikset mutta enhän minä pököpää muistanut niistä kuvaa ottaa! Paperina samaa Lost&Foundia. Sydänkakkupaperi, Holtzin Happy-teksti, Liljoja ja ruusuja WOC:ilta. Pitsiä, tylliä, höyhen, koristeneuloja, nauhakoriste, charm..

Mä tykkäsin täst tosi pali :)

No sit mulla oli elokuvalahja kans. Päätin tehdä sille rasian, se tuli kasaan sitä mukaa ku taittelin :D
Päällä samaa taustapaperia, kakkupaperia, mustaa pitsiä, Ruusuja WOCilta, puolihelmiä, tylliä, koristeneuloja ja charm.

Laitoin tän kuvan näin päin jos vaikka näkyis mikä leffa sinne lähti.. :D
JOHNNY <3

Päätin tehdä Tinselle vielä kynttilät ja koristella tulitikkuaskin.
Hä on kans sellane kynttiläunelmoitsija ku mäki :)

Holtzin perhosstanssia, samaa taustapaperia kuin edellisissä, puisia kultaisia ja valkoisia sydämiä, pitsiä, kraftin väristä aaltopahvia, narua, puolihelmiä. On muuten niitattu kaikki kines :D

He päätysivä tällässe pussukkaha sit loppuje lopuks :)
Hauskat juhlat oli, vaikkakin olin ihan liian myöhään (lue. aikaisin) kotona. :D

(Korttini kuvaan aina olohuoneen mustalla pöydällä jossa tuollainen korttiteline)

HAASTEISIIN:






maanantai 12. marraskuuta 2012

Rauh!

Ja niin alkoi tänään taas uusi Magnoliahaaste Askartelutaivaassa, aiheena on tällä kertaa keskipisteenä teksti.
Taitaa olla itsellä ensimmäinen kerta kun on teksti keskellä korttia eikä kuva, mutta tämänpä takia juuri haasteisiin on mukava osallistua :)

Magnolian IHANA Tilda. Väritetty Promarkereilla.
Pink Lobster, Magneta, Carmine, Cerise, Black.
Cocoa, Cinnamon, Tan.
Oatmeal, Pale Pink, Satin, Blush.

WOC:in ruusuja, vietereitä, neuloja ja heteitä.
Taustalla näkyy vielä pinkkiä kukkanauhaa.

Olisikohan tuo leimasin ollut Stempelkelleriltä..?
Sizzixin Sizzlits tähtistanssi.


Vaaleanpunaisesta tyllistä tehty rusetti. (Tungen näitä nykyään jokaiseen korttiin..)
Magnolian perhosstanssi. Magnolian paperi.

HAASTEISIIN:

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Let's Party!

Taustapaperina on Magnolian tollasta viinirypälepaperia (nimeä en muista).
Lilat kartongit ovat Holtzin ja Tummansininen on Papermanian.
Raidallisen paperin alkuperää en muista.
Keskellä on lilaa tähtinauhaa.

Tässä on käytetty kolmea eri tarra-arkkia.
Lisänä vielä puinen numero joka on väritetty mustalla Promarkerilla
ja päälle laitettu Sticklesiä.

Hän on aika juhlava typy :)
Väritetty Promarkereilla.
Amethyst, Purple, Orchid, Lavender.
Oatmeal, Satin, Pale Pink, Blush.
Spice, Terracotta, Burnt Orange.
Ivory, Morning Mist. Black.
Lasi ja helmet on glossytetty. :D
Kukkaset ovat WOC:ilta.
Timanttioksat ovat Magnolian.

HAASTEISIIN:

Nyt kaikki mukaan Askartelutaivaan ensimmäiseen tapahtumaan joka
on Turussa 4.11.2012! Tapahtuma on ilmainen ja ostomahdollisuuksiakin on ;)
Katso blogia ja ILMOTTAUDU!